Kainuun ammattiopistossa tänä syksynä Nuheviman aiheena oli tuotekehitys ja neljän työpajan sarja päättyi viimesteltyihin annoksiin ja uuden reseptiikan kirjoittamiseen. Toimintaan Kajaanissa tutustui myös YLE Kainuu, jonka jutut voi käydä katselemassa ja kuuntelemassa alla olevista linkeistä:
Yle uutisten verkkosivuilla
YLE Areenassa Yle Pohjois-Suomen alueuutisissa
Annokset siirtyvät seuraavaksi Kajaanin Mamsellin ammattikeittiön väelle, jossa ne muunnetaan vielä koulun lounasruokalan mittakaavaan. Marras-joulukuussa annoksia pääsee maistelemaan Vimpelin toimipisteen asiakkaat ja lopulta tiedetään äänestyksen jälkeen mikä annoksista tulee olemaan KAOn nimikkoruoka-annos! Ehdokkaat ovat siis Härkis-pastavuoka, Nyhtökaura-tortillat, Bataatti-porkkanasosekeitto Mifu-lisällä sekä Härkäpapu-moussaka. Annosten nimet ovat vielä opiskelijoiden työstettävänä ja julkistetaan tarjoilupäivänä.