7.3.2017

Mitä kotitekoinen ruoka nykyaikana on ja onko "homemade" ruoka aina terveellisempää?

Muun muassa näihin kysymykseen esitettiin erilaisia näkemyksiä viime viikolla Lontoossa pidetyssä, toista kertaa järjestetyssä COOK & Health scientific symposiumissa. Basque Culinary Centerin ja University of West Londonin järjestämässä tapahtumassa oli mielenkiintoisia puheenvuoroja ja
tutkimusesittelyitä aihepiirin eri näkökulmista.

Mielenkiintoisinta oman projektin kannalta oli tutustua vastaaviin ruokatietoisuutta ja kasvisten menekinedistämistä sivuaviin eurooppalaisiin hankkeisiin. Mm. Ranskassa käynnissä oleva EducAlim -ruokakasvatusprojekti lasten kasvistenkäytön lisäämiseksi oli erityisen kiintoista ja projektia esitelleen Mohamed Merdjin kanssa keskustelimme tietovaihdosta hankkeiden edetessä. Ainakin meillä olisi paljon opittavaa vielä sosiaalisten ja kulttuuristen näkökulmien paremmassa huomioimisessa puhuttaessa ruokakulttuurista ja ruokakasvatuksesta!  Ruoanlaitto ja uusiin ruokiin tutustuminen yhdessä voivat vaikuttaa vahvasti ruokailutottumuksiin - joka myös on Nuheviman tavoitteena ja yhtenä menetelmänä.

Oma puheenvuoromme meni ripeästi ja saimme hyvää palautetta projektimme sisällöstä. Yksi yleisöstä esitetyistä kysymyksistä olikin: "kuinka paljon maksaisi, jos tällaista toimintaa tarjottaisiin kaikkiin kouluihin n. 17-vuotiaille opiskelijoille?" Suoraa vastausta emme tietenkään voineet antaa, mutta pitääpä ottaa excel auki ja hahmotella moista suururakkaa...

Eri aistien roolia ruoan havainnoinnissa ja terveellisempien ruokailutottumusten edistämiseksi toi esille keittiömestari, Kitchen Theoryn perustaja Jozef Youssef, joka on tehnyt yhteistyötä mm. Oxfordin yliopiston professori Charles Spencen kanssa. Saimme maistatuksen mm. siitä, miltä värit maistuvat ja kuinka vahva mielemme on luomaan erilaisia käsityksiä ruoasta ennen kuin edes maistamme sitä! Kokeile laittaa mielessäsi oheisen kuvan juomat järjetykseen: mikä on suolainen, mikä hapan, mikä karvas ja mikä makea juoma? Eikö olekin ihan selvä juttu!


Päivän aikana kuulimme myös monta muuta mielenkiintoista esitystä ja pääsimme tutustumaan
posterinäyttelyyn. Päivän päätteeksi saimme katsauksen tulevaisuuteen paneelikeskustelun muodossa, jossa pohdittiin mm. mitä tutkimusta ruoanlaitosta tulisi tehdä . Panelisteina olivat (kuvassa) Leslie Cunnigham-Sabo (USA), Julia Wolfson (USA), Klazine van der Horst (Sveitsi), Ana Costa (Portugali) ja vetäjänä Martin Caraher (USA).