31.10.2016

Ruokaverstaalla tutustuttiin kasviproteiineihin

Seinäjoella ja sen lähikunnissa toimivalla Ruokaverstas-projektilla on ollut pitkin syksyä hyvin ajankohtaisia työpajoja koskien kasviproteiineja. Viimeksi Ruokaverstaassa on tutustuttu samoihin kasviproteiinivalmisteisiin, mitä on käsitelty myös Nuheviman tuotekehitysmenetelmässä tänä syksynä Kajaanissa Kainuun ammattiopistolla. Työpajassa on testattu miten Härkis, Nyhtökaura, Mifu tai Oumph! taipuu tuttuihin arkiruokiin.

Voit lukea Ruokaverstaan blogista esimerkiksi minkälaisia energia- ja ravintoainemääriä tuotteissa on - myös verrattuna mm. broilerin rintaleikkeeseen tai naudan jauhelihaan.

Myös Nuhevimassa olemme käsitelleet näiden tuotteiden käytettävyyttä opiskelijoiden kanssa tuotekehityksen alla oleviin annoksiin. Kajaanin tuotekehityksen seuraavia kuulumisia voi lukea täältä. Marraskuun alussa kehitystyö saadaan päätökseen ja uudet tuunatut annokset esitellään yleisölle ja pääsevät maistatukseen KAOn opiskelijaruokalassa.